Čahbaharin postiasema.

Hieman nykyisestä Čahbaharista pohoiseen siajitsee historiallisen Tizin kaupungin rauniot. Tiz saattaa olla jo antiikin aikaisissa lähteissä mainittu Tesa. Vielä 900-luvulla se oli koko Makranin alueen suurin kaupunki ja satama. Alue käännytettiin islamiin bujidien valtakaudella. Vuonna 1581 portugalilainen laivasto-osasto hyökkäsi satamaan ja tuhosi sen. Vanhan kaupungin nimi on säilynyt läheisen kylän nimenä.[1]

Makran oli sittemmin varsin erillään Iranin muista tapahtumista sen syrjäisyyden ja vaikeakulkuisuuden takia. Alueella vaikuttivat useat eri heimopäälliköt. Vuonna 1784 Kalatin kaani Nasir Khan I antoi Gwadarin sataman Čahbaharista itään Omanin sulttaanille. Vuonna 1792 omanilaiset valtasivat yllätyshyökkäyksellä myös Cahbaharin ja hallitsivat sitä lyhyin keskeytyksin vuoteen 1872 saakka.[1]

1800-luvullaalueella kasvattivat vaikutusvaltaansa britit. Hieman Čahbaharin eteläpuolelta kulki heidän rakennuttamansa lennätinlinja Istanbulista Karachiin. Persian qajarit olivat myös alkaneet vuonna 1864 vaatia aluetta itselleen. Britit ja Persia sopivat oman rajansa kulusta vuonna 1872, mutta britit pitivät Čahbaharia edelleen osana Omania. Sen asukasluku oli vuonna 1867 noin 900. Ebrahim Khanin johtamat qajarien joukot valtasivat sen vuonna 1872 lyhyen taistelun jälkeen.[1]

Kaupunki on ollut sittemmin osa Irania. Paikallisten hallitsijoiden jatkuvat kiistat saivat britit kuitenkin perustamaan varuskunnan kaupunkiin, josta he lähtivät vasta vuonna 1921. Samaan aikaan rakennettiin myös kaupunkgin pääkatu ja Čahbaharista tuli yksi Makranin pääasiallisista satamista. 1900-luvun alussa sen asukasluku oli noin 2 300. Venäjän keisarikunta kaavaili jonkin aikaa rautatien rakennuttamista Čahbahariin, mutta heidän aikeensa päättyivät tappioon Japanin vastaisessa sodassa. 1930-luvulla kaupungista tehtiin Iranin Makranin hallinnollinen keskus, mikä johti kaupungin kasvuun. 1960-luvulla aloitettiin suuria infrastruktuurihankkeita sen sataman kehittämiseksi.[1]