Louvre (ransk. Musée du Louvre) on taidemuseo Pariisissa Ranskassa. Louvre on yksi maailman vanhimmista museoista ja kolmanneksi suurin pinta-alan mukaan mitattuna. Louvre sijaitsee aivan Pariisin kaupungin sydämessä Seinen oikealla rannalla, joen ja Rue de Rivoli -kadun välissä ensimmäisessä arrondissementissa. Näyttelytilat kattavat noin 60 000 neliömetrin alueen.
Louvrea on historiansa aikana käytetty linnoituksena, palatsina ja taidemuseona. Tyyliltään se on sekoitus keskiaikaista tyyliä, Ranskan renessanssia, barokkia, uusklassismia ja nykyarkkitehtuuria.
Louvre on kokoelmiltaan maailman suurin ja kaikkein vierailluin taidemuseo. Louvreen on sijoitettu eräitä maailman taiteen kuuluisimpia teoksia, kuten Leonardo da Vincin Mona Lisa, Eugène Delacroix’n Vapaus johtaa kansaa ja Jacques-Louis Davidin Horatiusten vala. Vuonna 2013 museossa vieraili 9,3 miljoonaa kävijää.
Louvren nimen alkuperää ei tunneta varmasti. Jotkut historioitsijat ovat ehdottaneet nimen tulevan latinan sanasta lupara, ‘susi’. Toisen teorian mukaan nimi tulee saksilaisesta sanasta lauer, ‘vartiotorni’, ja kolmannen teorian mukaan muinaisranskan verbistä ovrer, ‘työskennellä’.[1]
Louvren perusti kuningas Filip II, jonka hallituskausi alkoi vuonna 1190. Rakennuksen alkuperäinen tarkoitus oli suojella Pariisin läntistä rajaa. Se oli neliönmuotoinen linna, jossa oli paksut kiviseinät, vallihauta, nostosilta, korkeat tornit ja pyöreä tyrmä. Nämä keskiaikaiset perustat ovat näkyvissä edelleen rakennuksen kellarissa.[1]
1300-luvun puolivälissä linna rappeutui, joten kuningas Kaarle V:n (1338–1380) arkkitehti Raymond du Temple korjautti sen asuttavammaksi ja turvallisemmaksi. Du Temple lisäsi rakennukseen suuret kierreportaat, olohuoneita, ulkotiloja ja puutarhoja. Samalla kuninkaan suuri kirjasto tuotiin rakennukseen, mikä aloitti rakennuksen käyttämisen kulttuuriaarteiden säilytyspaikkana.[1]
Frans I (1494–1547) korvasi vanhan linnan keskustornin palatsilla, joka heijasti Ranskan kuningaskunnan, hallitsijan ja Pariisin vallan kasvua. Arkkitehtina toimi Pierre Lescot. Vuonna 1546 alkaneissa rakennustöissä neliömäisen pihan kolmelle sivustalle pystytettiin uudet rakennukset, ja neljäs sivusta jätettiin arkadilla puoliavoimeksi kaupunkiin päin.[1]
Rakennustyöt jatkuivat ja laajenivat Henrik II:n (1519–1559) aikana, ja keskiaikaiset osat käytännössä purettiin kuninkaan uusien asuintilojen tieltä. Seinät rakennettiin puusta ja kermanvärisestä kivestä, jota saatiin läheisestä louhoksesta. Koristeveistoksista vastasi kuvanveistäjä Jean Goujon.[1]
Katariina de’ Medici (1519–1589) rakennutti paikalle Tuileries’n palatsin, jonka arkkitehtina toimi Philibert de l’Orme. Myöhemmin Henrik IV (1589–1610) yhdisti vanhan palatsirakennuksen Tuileries’n palatsiin suuren gallerian ja kukkapaviljongin kautta. Suuri galleria oli alun perin yli 400 metrin pituinen ja 30 metrin levyinen, ja Henrik alkoi täyttää sitä maalauksilla. Tuileries’n palatsi paloi vuonna 1871.[1]
Louvren barokkikausi alkoi 1600-luvulla, kun sinne rakennettiin uusi ranskalaistyylinen sisäänkäynti. Kompleksin itäpuolelle rakennettiin kolme klassista paviljonkia korinttilaisine pylväineen.[1]
Valistusaikana 1715–1789 kuningas alkoi sallia muillekin pääsyn taidekokoelmaansa. Vuonna 1793 Salon de Careé ja suuri galleria avautuivat yleisölle ensimmäistä kertaa. Napoleon I (1769–1821) asetti paroni Dominique-Vivant Denonin Louvren ensimmäiseksi museonjohtajaksi ja nimesi museon itsensä mukaan Le Musée Napoléoniksi. Hän siirsi museoon paljon sotasaalistaan Euroopasta ja Egyptistä, mutta suuri osa näistä esineistä palautettiin Napoleonin kuoleman jälkeen kotimaihinsa. Louvressa on edelleen myös paljon kolonialismin aikaista taidetta Ranskan siirtomaista.[1]
Louvressa alettiin vuodesta 1725 alkaen järjestää Pariisin salonkia, merkittävää taidenäyttelyä Ranskan johtaville taiteilijoille.[1]
Louvressa on toiminut vuosisatojen ajan useita ranskalaisia akatemioita. Rakennuksesta tehtiin museo vuonna 1793, ja se sai viralliseksi nimekseen Le Musée Central des Arts. 1800-luvulla Ranskan valtiovarainministeriö toi toimitilansa pohjoissiipeen.[1]
Presidentti François Mitterrand muutti 1980-luvulla koko rakennuksen museoksi, ja uudistystöitä johti yhdysvaltalaisarkkitehti I. M. Pei. Pei muun muassa suunnitteli sisäpihalle suuren modernin lasipyramidin ja kolme pienempää sen ympärille. Koska pyramidi on läpinäkyvä, se ei peitä rakennuksen eri osia näkyvistä. Pei suunnitteli paikalle myös ”käännetyn pyramidin”, joka on maan alla.[1]
Lisää uusi kommentti