Opéra Garnier

( Palais Garnier )

Palais Garnier, tunnettu myös Opéra Garnier'na tai Pariisin oopperana, on tunnettu oopperatalo Pariisin 9. kaupunginosassa, l'avenue de l'Opéran päässä. Taloa kutsuttiin pitkään nimellä l'opéra de Paris (Pariisin ooppera), mutta Opéra Bastille'n rakentamisen jälkeen 1989 se on kantanut arkkitehtinsa nimeä ja sitä käyttää esiintymistilanaan Pariisin oopperan baletti.

Historia
 
Suuri porraskäytävä

Opiskelumatkoiltaan Ateenasta ja Roomasta palannut nuori arkkitehti Charles Garnier ei ollut vielä vakiinnuttanut asemaansa ja päätti näyttää kykynsä osallistumalla uuden oopperatalon suunnittelukilpailuun, johon otti osaa 171 kilpailijaa. Viimeinen sana rakennuksen suunnittelijan valinnassa oli keisari Napoleon III:lla. Avoin ja kansainvälinen suunnittelukilpailu "keisarillisen musiikki ja -tanssiakatemian" rakentamisesta julkistettiin 29. joulukuuta 1860. Paroni Haussmannin ehdottama rakennuksen paikka oli vääristyneen vinoneliön muotoinen tila, jonka ympärille oli tuleva korkeita rakennuksia.

Ennakkosuosikkeina kilpailuun lähteneet Charles Rohault de Fleury ja Eugène-Emmanuel Viollet-le-Duc putosivat jo ensimmäisellä kierroksella. Lopulta, 30. toukokuuta 1861, paljon julkisuutta saaneen ja yleisöä sekä lehdistöä kiinnostaneen uuden oopperatalon suunnittelukilpailun voittajaksi julistettiin yksimielisesti Charles Garnier.

Tunnettu tarina kertoo Viollet-le-Duciä kannattaneen keisarinna Eugènien kysyneen Garnier'ltä moittivaan sävyyn: "Mitä tyyliä tämä muka edustaa? Se ei ole kreikkalaista, ei Ludvig XV:n, eikä Ludvig XVI:n tyyliä!" Tähän arkkitehti vastasi työn edustavan "Napoleon III:n tyyliä".

Nykyään Palais Garnier'ssä esitetään pääasiassa baletteja.

Paris Opera Garnier Plafond Escalier 01.jpg 
Paris Opera Garnier Plafond Escalier 02.jpg 
Paris Opera Garnier Toit.jpg 
Palais garnier def.jpg 
Photographies by:
Bradley Weber - CC BY 2.0
Statistics: Position
2609
Statistics: Rank
46966

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Turvallisuus
592367481Click/tap this sequence: 8165
Esta pregunta es para comprobar si usted es un visitante humano y prevenir envíos de spam automatizado.

Google street view

Where can you sleep near Palais Garnier ?

Booking.com
503.043 visits in total, 9.227 Points of interest, 405 Tallennuskohteet, 1.429 visits today.